Hae
Julia Erica

Lapset hoitoon ja äkkiä METSÄÄN!

Siitä huolimatta että tykkään liikkua lasten kanssa luonnossa ja lapset rakastavat metsäretkiä, heti kun saan mahdollisuuden lähden sinne mielellään myös ilman niitä. On kivaa vaihtelua kävellä metsässä ihan vaan kahta kättä heiluttaen kevyt reppu selässä, kun on tottunut aina kantamaan toista lapsista rinnalla, painavaa reppua selässä ja pitäen vanhempaa lasta kädestä vähänkin hankalamassa maastossa. Eilen sitten lapset lähtivät Mamman luokse yökylään ja me lähdettiin kohti Helvetinjärven kansallispuistoa. Koska kello oli meidän lähtiessä viisi ja aina välillä tuli aika koviakin sadekuuroja, päätettiin että mennään ihan vaan se helppo neljän kilometrin rengasreitti – Helvetistä Itään. Laitettiin siis navigaattoriin Helvetinkoluntie 775 ja tällä päästiinkin suoraan Kankimäen parkkialueelle.

Reippailtiin aikaa nopeaan tahtiin näköalapaikalle ja istuskeltiin kahvilla sielä tovi. Aina on yhtä kiinnostavaa käydä kurkkimassa korkeilta reunoilta alas, mutta mä nössönä (fiksuna) kuitenkin pidin ainakin metrin turvavälin siihen kunnon reunaan. Pelkään aina että multa lähtee taju kun nään alas. 😀 Olen tietääkseni käynyt tuolla joskus lapsena, mutta oikeastaan mulla ei ollut mitään muistikuvia kyseisestä paikasta. Kuitenkin VAU-efekti tuli voimakkaasti ! Ja olin myös onnellinen että valittiin tämä just tälle päivälle kohteeksi, sillä noissa korkeissa paikoissa ei uskalla päästää hetkeksikään lapsista irti, eli niiden kanssa kahvit olisi luultavasti saanut juoda vähän muualla kun tuossa.

Mun edellisestä luontoreissusta oli vierähtänyt sen verran että olisin voinut jäädä vaikka yöksi rauhoittumaan tuonne. Ja itseasiassa oltaisiin jäätykin jos oltaisi ehditty suunnitella tätä yhtään aiemmin. Meiltä kyllä löytyy perustarpeet luonnossä yöpymiseen mutta pääsääntöisesti yövytään yleensä jossain laavulla, eikä olla kai koskaan vielä koottu meidän telttaa. Se on kuulemma hankala koota ja sen takia saatiinkin se mun isäpuolelta. Ensimmäistä teltan rakennusta ei viitsitty siis jättää tälle illalle. Lähdettiin sitten köpöttelemään reittiä loppuun ja fiilisteltiin pitkospuita. Tai siis minä fiilistelin, Eetu ei niistä niin välitä kun saa olla kokoajan katsomassa jalkoihinsa.

Sellainen oli meidän pikkuseikkailu! Meillä meni alle kaksi tuntia Helvetistä itään-reitillä sisältäen eväiden syönnit ja muut hifistelyt. Lasten kanssa retkeileville sanoisin että varaa tuplat aikaa. Kävelyyn reitti on ihan todella helppo, matkalla on rappusia, siltoja ja pitkospuita polulta toisinaan nousevia kiviä unohtamatta. Kuitenkaan esim rattailla ei pääse eteenpäin. 

LUE MYÖS : 15 TUNTIA PARISUHDE AIKAA – MITÄ SÄ TEKISIT?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *