Hae
Julia Erica

Tavoite: Säästän 5000€ heinäkuuhun mennessä

Vuoden vaihtuminen inspiroi mua aina jollain uudella tavalla. Vaikkei yhdessä yössä mitään kummallista tapahdukkaan, niin vanhan kalenterin hävittäminen ja uuden avaaminen tyhjänä tuntuu keventävän omaa oloa hurjasti. Lähtökohtaisesti en koskaan lupaa mitään uuden vuoden takia, mutta asetan tavoitteita joiden toivon toteutuvan kuluvan vuoden aikana. Mulla on vaan ollut hassu tapa unohtaa tavoitteet vuoden aikana, enkä edes muista mitä oon tavoitellut viimevuosina, luulen etten oikeastaan mitään. Nyt otin itselleni muutaman tavoitteen, kuitenkin niin että ne kantaa myöhemmällekkin kun tälle vuodelle. Ensimmäinen on että pyrin käymään mahdollisimman monessa kansallispuistossa ja toinen että säästän heinäkuuhun mennessä 5000€. 

Mistä tämä idea sai alkunsa?

Törmäsin instagramissa muutamaankin otteeseen Julia Thurénin kirjaan Kaikki rahasta, ja kun ystäväni Matleena sitä vielä suositteli niin nappasin auton alle ja kävin hakemaan sen kirjakaupasta. Luettuani sen innostuin rahasta niin että nostin pöydälle meidän omat kulutustottumukset ja yhteen ääneen todettiin Eetun kanssa että meillä on paljon säästämisen varaa kun tingitään monista jutuista. Ihan vaan mun ja Eetun jokailtainen suklaan mussutus tuo viikon kauppalaskuihin aikamoisen summan. Voi myös olla että Hesburgerin kanatortillat on maistunut sen verran hyvin että Hese-clubissa olen kultatasolla…. Lisäksi meidän kolmen vuoden remontti 3 kerroksessa on aiheuttanut sen että nurkkiin (ja kerroksiin) on jäänyt pyörimään niin paljon turhaa tavaraa että oikein puistattaa. Ja kun innostuin tästä tavoitteesta päädyin katselemaan Netflixistä Marie Kondon ohjelmaa ja päätin vielä kerrata Konmarin unohtuneet opit, siispä kämpän tyhjennys on nyt kovassa vauhdissa.

Miksi juuri 5000€?

Halusin tavoitteen joka ei ole helppo, joka motivoi, ja joka on mahdollinen kun kovasti yrittää. Kuitenkin niin että aika ei ole liian pitkä ja kesällä voi sitten vaikka tehdä jonkun reissun yhdessä. Ellen sitten innostu niin etten raaskikkaan laittaa rahaa mihinkään vaan haluan jatkaa samalla linjalla. Kuukausiin jaettuna tuohan tarkoittaa 833€, eli päivässä 26€. Kuitenkaan tavoite ei ole kuukausi kohtainen eikä päiväkohtainen, vaan nimenomaan kokonaisvaltainen ja kertyy monista eri puroista.

Näin olen nyt lähtenyt liikkeelle:

Noiden kirjojen lukeminen on nostattanut mulle ensimmäistä kertaa ikinä SÄÄSTÄMISEN himon ja väitänkin että ilman niitä en olisi edes lähtenyt tähän ollenkaan. En ollut aiemmin kovin kiinnostunut rahasta eikä sitä siksi juuri jäänyt säästöönkään. Siispä oikeasti ainoana vinkkinä on löytää motivaatio ensin säästämiseen jotta sen voi kunnolla aloittaa. Motivaatio hupuissaan aloitin nyt näillä.
– E-possu. Joka kerta kun maksan kortilla, mun tililtä lähtee 3 euroa säästöön. Se saa mut jo miettimään että ostanko jonkun 2e maksavan jutun kaupasta koska se maksaa mulle 5€. Ja taas isoissa kauppalaskuissa se 3€ automaattinen siirtyminen säästötilille ei oikeastaan tunnu. 
– Tasasumma tilillä. Tää tapa mulla on ollut aina. Haluan että mun tilillä on 5€, ei 5,65€. Tai vaikka 280€, ei 283,76€. 
– Alennukset niin ruokaostoissa, vaatteissa ja tarvikkeissa oon huomioinut aina. Nyt kuitenkin aion laittaa tilille sen summan mitä ”säästän”. Yleensä kuitissa lukee summa jota säästit ostamalla aletuotteen, eli vaikka kahden euron jauhelihasta -30% lapulla laittaisin 60 senttiä säästötilille, ja ostaessani takin -50% alennuksella laittaisin sen säästämäni summan tilille. Tuleekin sitten taas myös mietittyä että ostaisinko sen tuotteen, mikäli se myytäisiin täydellä hinnalla. 
– Kolikot kippoon aina kun niitä on. Melkein aina maksan kortilla, mutta nyt oon nostanut vähän käteistä ihan vaan siksikin että kirjaimellisesti näen sen kun raha vähenee.
– Normaali Julia karkin himoissaan ostaa suklaata, mutta nyt siirränkin sen summan säästötilille.
– Facebook-kirppisten myynnit nakkaan säästöpossuun ja vaihdan setelit kolikoiksi. Oon surkea maksaan kolikoilla koska mulla on sellanen kukkaro joka pitää tyhjentää että pohjalta saa kolikot, siispä säästöpossuun tulee varmasti harvemmin kajottua jos sieltä pitää ottaa kolikkoja.
– Villasukat jalkaan ja puita kantamaan! Sanon aina että ” Jaksaa tai maksaa” jos ei meinata jaksaa hakea puita ja ylläpidetään lämpöä ilmalämpöpumpulla.
– Ja sitten se surkein jaettu vinkki ikinä : Älä osta takeaway kahveja. Täytyy myöntää että melkein aina kun ollaan liikkellä niin haen jostain kahvin mukaan. Nyt otan kotoa sen kahvin mukaan ja laitan sillonkin kaksi euroa säästötilille.
Tähän vielä se kaikkein tärkein ” Älä osta mitään turhaa paskaa.”
Luulen että tässä matkan varrella myös löytyy mulle se kaikkein paras tapa säästää. Voi olla ettei näistä mikään toimi ja luultavasti matkan varrella löydän uusia keinoja.
En aio kuitenkaan lakata elämästä vaan nautin siitä täysin rinnoin, ostan suklaata vieläkin mutten joka päivä. Ja sitä paitsi, mun karkin himo on siirtynyt jo aika hyvin tähän säästämiseen. Huh, nyt kun tämä on ääneen sanottu, niin motivaatio on vielä kovempi. Ajattelin myös päivittää joka kuukausi tänne säästämisen tilanteen, opitut jutut ja sen mistä raha on tullut säästöihin. Toki kolikkokippoa en oikeasti jaksa alkaa laskemaan, mutta kuvaampas senkin tänne. Nyt lähdettiin liikkeelle tietysti nollasta ja kolikkokipon pohjasta. En kuitenkaan aio ottaa tästä mitään älytöntä stressiä, voi nimittäin olla että säästöt hupenee matkan varrella jos tulevat sähkölaskut on yhtä suuria kun viimeisimmät. 😀 
Jaa sun parhaat säästövinkit kommentteihin ! 

0 kommenttia

  1. Jenni Huhtimäki kirjoitti:

    Hyvä postaus! Just itse asettelin omaa vastaavaa tavoitetta ja suunnittelin kuinka sen toteuttaa. Sen perusteella mitä tässä ei vielä ollut (monta samaa keinoa käytössä) niin s-bonukset/plussarahat säästöön jos sellaisia tulee, palkasta aina 20e käteisellä piiloon. Ja itsellä kun tulee keväällä tes:in mukainen palkankorotus niin ajattelin sen erotuksenkin laittaa jemmaan. Vaikka se onkin vaan 16€/kk ni on sekin lisä 😂 Laskujen maksussakin vois käyttää hyödyks tota tasasummaa, eli jos lasku x on vaikkapa 36,75€ niin laittaa siitä loput säästöön niin että "maksais" 40e.

  2. Laura // Tehtävänimikkeenä Laura. kirjoitti:

    Tosi hyvä postaus! Täällä myös yritetään 5000€ kesäksi mutta katsotaan miten käy, näin hoitovapaalla on vähän vaikeampaa :Dtokisummasta melkein puolet jo on säästetty syksyn ja talven aikana.meillä kyllä summa ei jää säästöönvaan menee pihaan sekä autotalliin, toki talli saa odottaa säästämistä vielä vuoden tai pari :p

    Meillä säästetään satoja kuussa sillä, että meillä on kaksi tiliä. Toiseen menee miehen tulot ja sitä tiliä käytetään ja toiseen menee mun tuet ja blogitulot tällä hetkellä. Ollaan päätetty summa, jonka alle käyttötili eisaamennä ja vasta sitten siirretäön toiselta tililtä toiselle. Ei tuu sellaista kuluttamisen hinkua kun ei tilillä ole suuria summia :p

    Onko tollanen e possu pankki kohtainwn vai miten sellaisen saisi?kuulostaa hyvältä idealta meinaan!

  3. Iina M. kirjoitti:

    Just kirjoitin blogiin tän vuoden haasteestani, jonka avulla taitaa ns. vähän väkisinkin säästyä rahaa. Nappaan talteen myös nää sun vinkit! 🙂

  4. Anonyymi kirjoitti:

    Monesti nostan ruokarahan seteleinä,s ryhmällä ilmaista nostaa esim.prisman infosta.. Loput rahat mitä jää budjetista yli laitan talteen ”kolikko boxiin”..Pullon palautus rahat laitan kolikko boxiin.. FB kirppistely rahat.. Näistä tulee kesäloman ravintola ja ns.hulputtelu rahoja..Ei tarvi sit nostaa tililtä niitä rahoja. Pyrin laittamaan joka kuukausi automaattisesti 200,- säästöön..Ja ekstrana jos pystyn laitan 1-200e. tilanteen mukaan..Mulla on sellanen periaate et tilillä oltava vähintään 1000e. Yllättäviä tilanteita varten,esim jos mies joutuu työttömäksi..Miehellä on onneks vakuutus jos joutuu työttömäksi,mut silti..Mä olen kotihoidon tuella kotona.. Meillä on kaks luottokorttia ja toinen on oltava ns aina käyttö valmiina jos tulee jotain,esim.auto hajoais tms..Ja mielummin ostan rahalla ku luotolla.. Mut silti jotain on pakko osamaksulla maksaa tai laskulla tilata…Mut periaate on et niihin ei saa mennä kuin 100-200e/kk..Kotihoidontuki ei oo mikään iso.. Lämmitetään talo pitkälti puilla. Ostan kirpparilta lasten vaatteet tai aina alesta.. Koskaan en osta normi hinnalla.. En humputtele meikkeihin ylimääräistä vaan mulla on ns.perus juttu millä mennään.. Ja olen käsisaippuan vaihtanut palasaippuaan ����. Ei tuu edes ylimääsräistä muovia.. Sähkö pitäs kilpailuttaa nyt.. Pesen vain täysiä koneellisia tiskiä ja pyykkiä..Valot aina päivällä kiinni ja ns.minimissä.. Pyrin yhdistämään kauppareissut muihin juttuihin.. Teen itse miehelle eväät töihin..Välipala rahkoja tms meillä ei syödä vaan teen itse rahkoja esim.mansikka/mustikka tms..

  5. Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti:

    Todi hhvä postaus! Haluun kans lukee ton kirjan ja varmaa pitäis kans vähän konmarittaa ja ja ja….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *