Hae
Julia Erica

Makuuhuone – Ennen ja jälkeen kuvat

Remppajuttuja pitkästä aikaa! Me saatiin viime kesänä vierashuone (väliaikainen makkarimme) valmiiksi päivä ennen Aadan syntymää. Ehdittiin nakutella melkein kaikki jutut paikalleen ja kannettua sänky tonne huoneeseen, kun sitten jo lähdettiinkin synnyttämään. No, huone on notkunut enemmän ja vähemmän tarpeellisena pitkän aikaa ja se on ollut aika kolkko, kun on keskitytty ihan vaan arjen pyörittämiseen. Nyt kuitenkin inspiroiduin laittamaan sen ”valmiiksi” ja kuvaamaan sen tänne blogin puolellekkin. 
Viime keväänä siis yhtenä päivänä Eevin nukkuessa päikkäreitä keksittiin Eetun kanssa ruveta raivaamaan tota aijempaan ”rempparoju”-huonetta ja viskottiinkin ikkunasta kaikki materiaalit pihalle sitten ihan samantien. Saatiin huone tyhjäksi ja materiaalit irti äkkiä ja ruvettiin sitten visioimaan kunnolla. 
Sillon 20-vuotiaana kun pitelin meidän kauppakirjoja kädessä muistan sanoneeni Eetulle että ”Kaikki paneelit lähtee samantien”, lieneekö jäänyt joku vihasuhde niihin lapsuuden kodista tai jotain muuta. Nykyään kuitenkin mun ratkaisu kaikkeen on yllätysyllätys paneeli, kun se on yksinkertaisen kaunis ja kodikas. 
Ja paneeliin päädyttiin ja sitä löytyikin valmiina iiiiiiisooo kasa. Niin että se näytti riittävän koko huoneeseen. Kattopaneelia oli jäänyt jostakin ja laminaatti käytiin hakemassa. Muista vaiheista ja lattian suoristuksesta ja sellaisista mulla ei niinkään ole hajua, mä vaan autoin paneloinnissa ja sellaisissa jutuissa missä vaan osasin. 
Ja niin, turha tässä enempää höpöttämään, katsokaa kuvat! Vihreät tapetit häipyi samaan paikkaan kun muovimatto ja kaapistot. Sähkötkään ei enää kulje pinnassa. 

Toivottavasti toi päiväpeittokin löytäisi taas useammin tiensä tonne sänkyyn, eikä makaisi lattialla koiran sänkynä. Mutta päiväpeitosta viis, tykkään !

Mitäs ruudun takana ollaan mieltä?
Aijempia remonttijuttuja pääset kurkistamaan tästä: 
VERANTA- ENNEN JA JÄLKEEN KUVAT 
KELLARI – ENNEN JA JÄLKEEN KUVAT
OLOHUONE – ENNEN JA JÄLKEEN KUVAT
KEITTIÖ – ENNEN JA JÄLKEEN KUVAT

0 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Mieletön muutos �� ihanaa kun ootte noin käteviä käsissänne ja löytäneet vielä aikaa huoneen muodonmuutokseen! Meillä vieläkin työhuone ihan varasto vaikka 4 kuukautta asuttu jo tässä ��

  2. Tossavaisen toinen sukka -blogi kirjoitti:

    Näyttää niin hyvältä ja harmoniselta 👌 Meillä on parissa huoneessa myös muutostouhut menossa mut miksi tapetin ja maalin valitseminen onkin niin vaikeaa 😅 -E-

  3. Mere kirjoitti:

    Voi että miten kaunista! Kyllä tuolla kelpaa nukkua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *