Hae
Julia Erica

IHANAKAMALA SYKSY

Mulla ei oo mitään lempi vuodenaikaa. Jotkut vannoo kesän nimeen ja jotkut talven. Mä innostun yhtä paljon jokaisesta alkavasta vuodenajasta. Niistä ykskään ei kestä mun mielestä liian kauaa tai liian vähää. Ne on joka vuosi erilaisia ja niissä on aina oma tunnelmansa. Ja niistä jää aina erilaisia muistoja.

Meillä syksyn tulo tarkoittaa jotain aivan muuta kuin syksyverhojen vaihtoa ja romanttisia kynttiläiltoja. Tuikku kippojen sijasta kaapeista kaivetaankin sorsan kuvia ja kaiken maailman metsästysvermeitä. Metsästyskausi tekee siis tuloaan, joka perjaatteessa tarkoittaa sitä että Eetu on päivät töissä, illat metsällä ja nukkuu yöt kotona. Viikonloppuisin se herää aamulla kukonlaulun aikaan ja lähtee taas, tulee välissä syömään ja nukkumaan kotiin ja yleensä menee vielä illaks takaisin. Eli mä voin viettää niitä tunnelmallisia kynttiläiltoja ihan yksikseni kotona. 

Kuullostaa aika tylsältä ja sitä se varmaan tulee pitkälti oleen, mun kohdalla. Eetuhan on niin täpinöissään siitä kun voi vaan olla. Aamut ja päivät mä oon tottunut oleen yksin kotona, mutta jatkossa varmasti tulee oleen raskasta kun illatkin jää yksin mun harteille. Parisuhdetta kiristää se olematon parisuhdeaika. Mua kiukuttaa yksinoleminen ja vastuunkantaminen yksin kaikesta. Rahastakin varmasti riidellään, koska eihän se mikään ilmainen harrastus oo. Mutta tarviiko siitä tehdä ongelmaa jo nyt? Tai tarviiko ollenkaan?

Mistään ei kannata tehdä ongelmaa ennenkun se on ajankohtainen. Se on myös Eetun harrastus, ollut jo ennen meidän parisuhdetta. Se toteuttaa sillä itseään ja tekee just sitä mikä itsestä hyvältä tuntuu. Mä en aijo astua sen eteen estääkseni sitä menemästä. Tai tottakai narisen sillon tällöin että on aika yksinäistä ja taasko sää meet. Mutta niinhän me puolisot yleensä tehdään. Välillä täytyy muistuttaa ikävästä ja siitä että sua tarvitaan kotona. Mä oon kuitenkin pistänyt positiivisuus linssin silmään ja yritän jättää valituksen minimiin. Siinä missä toinen tekee tälläisestä ongelman, mä yritän ajatella sen mahdollisuutena. 

En oo koskaan ennen osannut rauhottua paikalleni. En teinivuosina ikinä osannut olla yksin, en koskaan viettänyt aikaa itseni kanssa. AINA mulla kulki joku kaveri vieressä. Aina meillä oli joku yötä tai mä olin jossain. Jos jäin yksin kotiin mä kävelin ympäri asuntoa samalla soittaen jollekkin kaverille että tulee äkkiä meille. Nyt mä oon pikkuhiljaa viimeisen vuodenaikana oppinut oleen yksinkin. Mä oon viettänyt pitkiä päiviä yksin kotona. Alkuun se oli kummallista ja teki mieli lähteä samantien johonkin, mutta nykyään mä nautin siitä. Mä voin tehdä just sitä mitä haluan, kuunnella sitä musiikkia mistä tykkään, tehdä sitä ruokaa mitä tekee mieli, lähteä käymään jossain kun haluan tai olla menemättä yhtään mihinkään jos siltä tuntuu. 

Tää syksy on mulle ensimmäinen syksy kun mä oon äiti. En varmasti voi mennä ja touhuta samallalailla kun vuosi sitten. Saatoin keskellä yötä lähteä kahville johonkin tai muuta. Voin mä kuitenkin touhuta Eevin ehdoilla mitä vaan. Me voidaan käydä vaunuttelemassa, keinumassa, kylässä eripaikoissa ja touhuta kynttilän valossa ihan kaksin kotona. 

Mä oon kaavaillu itsellenikin pientä iltaharrastusta. Ajattelin ruveta käymään kunnolla siellä salilla ja mä myös kyselin paikallisesta Tanssiopistosta josko paikkoja ois vielä jäänyt balettiin tai johonkin muuhun tanssiin. Kun mun päivät pitenee kaksin Eevin kanssa puolella niin uskon että viikottainen oma-aika tanssitunti tekis ihan hyvää mulle. Sais upottaa ajatukset hetkeks pelkästään siihen tanssiin. Tai vaihtoehtosesti haastaa itseensä salilla äärirajoille. Saa nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Pidetään mieli positiivisena ja ajatellaan asiat mahdollisuuksina eikä  ongelmina niin asiat sujuu varmasti paremmin.

Onko siellä ruudun toisella puolella ketään joka pystyy samaistuun fiilikseen? 

0 kommenttia

  1. Henni M kirjoitti:

    Minä voin niin samaistua tuohon metsästäjän puolison fiilikseen!! Mies harrastaa myös metsästystä, tosin ei ihan päivitttäin, mut tekee syksyisin monen päivän reissuja pohjoiseen jolloin mä olen yötkin yksin lasten kans. Se on jotenkin niin tylsää ja raskasta, vaikka ihanaahan se on että miehelläkin on mieluinen harrastus 🙂

  2. Julia // SININEN NORSU JA SAMETTIKARHU kirjoitti:

    Ihanaa että joku! Tuntuu että monelle metsästys on ihan vieras juttu. Meillä ei (vielä) oo paljoa ollut noita pidempiä reissuja mutta eiköhän nekin tuu eteen vielä 😀 Nimenomaan, kiva että on harrastus! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *